SC Softwaren uratarinat: Janita Kingelin, markkinointipäällikkö
Teknologia-ala alkoi kiinnostaa minua, kun lukiosta tehtiin vierailukäynti Jyväskylän yliopistoon, jossa IT-tiedekunta esittäytyi. Vierailulla sain kuulla tietojärjestelmätieteen linjasta, joka yhdistelee monipuolisesti oppeja informaatioteknologiasta, liiketoiminnasta, ihmisistä ja näiden välisistä suhteista. Lukion jälkeen päädyin kuitenkin opiskelemaan teollista muotoilua – taideaineet ja luovuus ovat olleet minulle aina oma juttu, joten koin pääseväni hyödyntämään taitojani parhaiten tuotteiden ja palvelujen suunnittelijana.
Valmistuttuani työmarkkinoiden tilanne oli kuitenkin se, että vastavalmistuneille muotoilijoille ei ollut hirveästi kysyntää. Iso ponnistelu työnhaussa tuotti vain yhden määräaikaisen pestin, ja päätin tuolloin, että lähden sen jälkeen suorittamaan tutkintoa, joka oli jäänyt mieleeni yliopistovierailulla. Olen kuitenkin sen verran oppimiskykyinen ja määrätietoinen mimmi, että tiesin pääseväni haluamalleni linjalle ja oppivani vaikka koodaamaan, jos vaan paneudun asiaan. Ja niinhän siinä kävi, että lukuvuoden alkaessa aloitin tietojärjestelmätieteen maisteriopinnot.
Muotoilijana oli hauska huomata, että samoja muotoilun metodeja, kuten mallintamista ja iteratiivista kehittämistä sekä käyttäjien psykologiasta kumpuavaa visuaalista ja toiminnallista suunnittelua ja testausta käytetään myös IT-palveluja kehitettäessä. Muotoiluosaaminen ei siis mennyt hukkaan, vaan oli itseasiassa hyvä pohja digitalisaation maailmaan siirtymiselle. Ihmisillehän näitä asioita tehdään, oli kyse sitten järjestelmästä tai fyysisestä tuotteesta!
Maisteriopintojen aikana hain harjoittelupaikkaa SC Softwarelta, ja pääsinkin sitten juuri itselleni sopivaan rooliin markkinoinnin puolelle. Tässä työssä yhdistyy täydellisesti luovuus, teknologia ja liiketoiminnan kehittäminen, jossa omaa osaamista pääsee todella hyödyntämään.
IT-alasta kiinnostuneille haluaisin siis sanoa, että alalta löytyy todella paljon suuntautumisvaihtoehtoja, sekä enemmän että vähemmän teknisiä. Monenlaista osaamista tarvitaan, joten kannattaa rohkeasti etsiä sitä toimenkuvaa, jossa oma tietotaito ja mielenkiinto kohtaa liiketoiminnan tarpeet.