
Mari Torkko
Project Manager, ConsultantOlen Mari Torkko ja aloitin SC Softwarella lokakuussa 2021 jatkuvien palveluiden projektipäällikkönä. Toimenkuvaani kuuluu mm. koordinointia ja suunnittelua, laadun varmistamista, vaatimusmäärittelyä sekä ongelmanratkaisua.
Olen tehnyt asiakkaana yhteistyötä SC Softwaren kanssa vuodesta 2014 saakka ja itseasiassa koko urapolkuni kehitys kohti ohjelmistokehitystä on saanut alkunsa juuri SC:n projekteissa. Yhteistyötä on ollut mukavaa tehdä ja siksi oli helppo ajatella, että samojen ihmisten kanssa olisi varmasti mukavaa olla myös työkaveri.
Ohjelmistokehityksen parista loppuen lopuksi löytyi siis minulle itselleni se mielekäs työ, jossa omat vahvuuteni tulevat mielestäni myös parhaiten käytetyksi ja tuntui luonnolliselta valita ura SC Softwarella.
Olen aiemmin työskennellyt mm. järjestelmävastaavana ja it-asiantuntijana. Tällä hetkellä opiskelen työn ohessa IT-tradenomiksi. Osaamista ohjelmistokehitysprojekteista minulle on kertynyt vuosien varrella eri rooleissa usean eri toimittajan kanssa.